Sivut

perjantai 30. joulukuuta 2011

Pippuripihvi ja paistinperunat.

Hoho ho hoo! Väänsin vegaani-aikakauden päättymisen kunniaksi pippuripihvin. Onnistui erittäin hyvin piiffi. Se oli mehukas, enemmän raw puolella kuin medium. Nesteitä tihkuva, suussa sulava kokonaisuus. Suosittelen.

Paistinperunat
(1 annos)

4 keitettyä perunaa

1. Lohko perunat ja paista. Jätä lämpimään odottamaan pihviä ja kastiketta.

Pippurikastike
(2-4 annosta)

1 rkl voita
1 rkl rouhittua mustapippuria
1 tl sinappia
0,5 dl konjakkia  (valinnainen, itsellä ei ollut)
1 dl punaviinikastiketta tai lihalientä
1 dl kuohukermaa
suolaa

1. Freesaa pippurit voissa, lisää sinappi ja konjakki. Kiehauta hetki.

2. Lisää loput aineet ja keitä rauhassa vielä 5-10 minuuttia. Mausta suolalla.

3. Tarjoile vaikkapa raikkaan salaatin kera.

Pippuripihvi
(1 annos)

1 härän sisäfileepihvejä
1 rkl voita
1 valkosipulinkynttä murskattuna
1 oksaa tuoretta timjamia
suolaa
pippuria

1. Ota lihat huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen ruoan valmistamista. Mausta suolalla ja pippurilla kauttaaltaan.

2.  Lämmitä paistinpannu kuumaksi, lisää voi, valkosipuli ja timjami sekä pihvit.

3.  Paista pihvejä muutama minuutti per puoli ja valele pihvejä paistorasvalla vähän väliä.


Pippuripihvi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...