Sivut

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Blogi tauko.

Kadotin innostukseni blogittamiseen. Julkaisuja tuli mutta innostus oli poissa ja julkaisuja tehtailtiin enemmänkin rutiinilla kuin alun inspiraation kohistessa korvissa. Tästä suivaantuneena päätin pitää viikon tauon blogien julkaisemisesta ja keskittyä vain itseeni. No, jostain syystä ja ehkäpä juuri edellä mainitusta sain aikaiseksi toinen toistaan herkullisempia kokkauksia.


Pyttipannu.

Kasvisrisotto.

Kikhernehöystö.

Kikhernehöystö, no more.

Tofuwokki.

Kikhernepasta.




sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Katos, roskakatos! (prt.3)

Roskakatos katsaus osa kolme ja kuten edellisissäkin katsauksissa, on tässäkin tapauksessa jokaista katosta käytetty asiaan kuuluvalla tavalla.


1.

2.
3.


4.


5.

6.
7.

8.


9.

10.
11.





12.


Bataattichili

Whuhuu! Maan mainio kasvisruoka eli chili teki itsensä tänään tutuksi. Chilinä toimi chocochilin bataattichili jossa bataatti toi annokseen mukavaa pehmeyttä tulisuuden keskelle. Chilin kera nautitut graham-porkkanasämpylät auttoivat myös ehkäisemään suun poltetta. Mainio chili arvosanaksi: (1-10 asteikolla) 8

Bataattichili
(4 annosta)

Itse muuttelin hieman suhteita mutta alla alkuperäinen resepti.

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 bataatti
2 punaista chiliä
öljyä
1 tl jeeraa (juustokuminaa)
500 g tomaattimurskaa
n. 5 dl vettä
1 rkl tomaattipyrettä
1 tlk kidneypapuja
0,5 tl oreganoa
0,5 tl basilikaa
0,5 tl paprikajauhetta
suolaa, mustapippuria
tuoretta korianteria (ostin mutta jätin pois)


1. Kuutioi sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele bataatti. Viipaloi chilit (siemenet saavat jäädä).

2. Kuumenna teflonkattilan pohjalla oliiviöljyä, lisää jeera ja sekoita, kunnes mausteinen tuoksu irtoaa. Lisää kattilaan sipulit ja kuullota hetki.

3. Lisää kattilaan bataatti, chilit, tomaattimurska ja vesi.

4. Kun bataatit ovat hiukan pehmenneet, lisää kattilaan pavut, tomaattipyre ja mausteet. Jatka keittämistä, kunnes bataatti on täysin kypsynyt.

5. Viimeistele annokset tuoreella korianterilla ja tarjoa tuoreen (maissi)leivän kera.


Chili.



perjantai 18. marraskuuta 2011

Paahtoleipää amerikkalaisittain.

Palataan juurille. Paahtoleipää tyyliin old school eli paahdetaan leipä pannulla. Päälle köyhän miehen lakkahilloa ja maapähkinävoita. Nautitaan maitolasillisen kanssa.

Amerikkalainen paahtoleipä.
(1 leipä)

viipale leipää (mieluiten itse leivottua)
köyhän miehen lakkahilloa (itsetehtyä myös)
maapähkinävoita (luomua)

1. Laita pannu levylle lämpenemään. Valitse sopiva leipä viipale. Asettele leipä pannulle paahtumaan(huom. Paahtamisessa ei käytetä öljyä tahi rasvaa.).

2. Paahda muutama minuutti molemmilta puolilta kunnes paahtoaste on mielestäsi sopiva.

3. Levitä maapähkinävoi leivälle ja päälle keko hilloa.


Paahtis.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Sienipiirakka

Kävin tuhlaamassa kuun viimoset ruokarahat lähikaupassa. Mukaan tarttu vähän niinku extemporee linjalla kaikenlaista kasvista ja vihannesta. Mukaan tarttu myös viis isoo herkkusientä joista päätin sittemmin pyöräyttää piirakan ja voin sanoo et tuli sit niin hyvää.

Sienipiirakka
(2-4 annosta)  Näppituntuman vuoksi, aines määrät taas summittaisia.


Pohja
5 dl grahamjauhoja
70g keijua, sinistä
reilu ripaus, suolaa

Täyte
soijarouhetta
5 kpl isoja herkkusieniä
1 pkt cheezlyä
kalamata oliiveja, mustia
rypsiöljyä, luomu
soijakastiketta
herbes de provence -yrttisekoitusta pinnalle

1. Nypi jauhot ja suola margariiniin.

2. Painele taikina voideltuun vuokaan. Irrota herkkusienien kannat ja asettele sienet vuokaan.

3. Liota soijarouhetta kuumassa vedessä hetki. Purista vesi pois ja paista öljyssä pannulla. Mausta soijakastikkeella ja levitä pohjan ja sienten päälle.

4. Asettele oliiveita sinne tänne ja raasta cheezly. (Uunin muuten pitäisi jo olla lämpiämässä 200 asteessa.) Asettele cheezlyä sinne tänne ja sopiviin koloihin.

5. Uuniin noin 25 minuutiksi. Itse tarkastin tilanteen 10 minuutin kohdalla ja levitin öljyä eritoten sienten mutta myös muun piirakan päälle.

6. Ota piirakka uunista, ripottele päälle yrttiseosta. Anna jäähtyä 10 minuuttia. Syö ja nauti.



tiistai 15. marraskuuta 2011

Blinettos

Ku aloi väsää tätä settii, en viel tienny mikä o blini. No en mää tie vielkää (jotenki se tattarii liitty) mut sellaseks mää tätä ainaki kutsu. Eli tää o Blini, Haban tyylii. Lättypohjan oli veteen väsätty lättytaikina ripauksel suolaa ja kardemummaa. Päälle pannul paistettuu soijarouhet joka o soijakastikkeel maustettu. Lisukkeen oliivettoksii ja soijarouhee pääl, ohukaise vai pitäiskö täs tapaukses sanoo paksukaise valmistukse ajaks lämpiämään jätetyt cheezly kuutiot.



maanantai 14. marraskuuta 2011

Oliivileipä

Sain paketin vegaanista salamileikettä. Kolmen päivän varo ajalla. Jotenka aamiasruokapöytään oli luvassa uunituoretta leipää by Habanero.

Habaneron oliivileipä
(1 leipä)


Leipä toteutettiin näppituntumalla joten suhteet ovat suuntaa antavia.

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl sokeria
2 tl suolaa
6 dl grahamjauhoja
6 dl sämpyläjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
10 mustaa oliivia

1. Lämmintä vettä kulhoon. Joukkoon hiiva, sokeri ja suola.

2. Sekoitetaan isolla muovi- tai puuhaarukalla grahamjauhot joukkoon. Lisätään myös kaurahiutaleet ja sekoitetaan.

3. Vaivataan joukkoon sämpyläjauhot. Tässä kohtaa voi laittaa itsensä peliin eli siirtyä vaivaamaan taikinaa käsin.

4. Voidellaan vuoka. Kaadetaan taikina siihen ja painellaan mustia oliiveita koristeeksi. Annetaan nousta liinan alla 20 minuuttia.

5. Paistetaan uunissa 220 asteessa noin 30 minuuttia.



lauantai 12. marraskuuta 2011

Pitsaa

Pitsaa tein. Hyvää oli. Pohjana graham- ja vehnäjauhoja käytin. Joo eli tein pitsaa näppituntumalla noin 50/50 suhteella molempia jauhoja. Puol pussillista kuivahiivaa ja hieman suolaa ja sokeria. Täytteiks soijasuikaletta, aurinkokuivattuutomaattia, kalamata oliiveja(luomu tietenkin) ja sipulia. Hyvää tosiaan oli, suosittelen. Jaa juu, mää tein muuten tomaattikastikkeen itte mut voitte te kotikokit siellä ostaa kaupasta sen valmiinkin setin.


La pitsa.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Pasta olivettos

Moho ho ho hoo! Pläjäyitin pasta olivettosin sunnuntaipäivän piristykseksi tosin harmillisten kiireiden takia pääsin julkaisemaan aiheesta vasta tänään. Mutta ei huolta resepti keikkuu vielä aivonystyröiden taka-alalla. Joten ei muutakuin asiaan eli pasta olivettosiin.

Pasta olivettos
(2 annosta)

2 annosta luomu täysjyväspagettia
kourallinen mustia luomu oliiveita
1 dl soijarouhetta
5 kpl luomu aurinkokuivattuja tomaatteja
1 sipuli
3 rkl auringonkukansiemen öljyä
tamaria tai soijakastiketta

1. Pilko sipuli, keitä soijarouhetta 10 minuuttia tamarilla tai soijakastikkeella maustetussa vedessä. Laita myös aurinkokuivatut tomaatit veteen likoamaan. Viipaloi myös oliivit kolmeen osaan.

2. Kiehauta vettä kattilassa ja lisää joukkoon spagetti(Mieluiten pätkittynä kolmeen osaan.). Tässä kohtaa voisi myös pilkkoa vedessä lilluneet tomaatit suht pieniksi.

3. Kuumenna öljy pannussa. Kaada joukkoon sipuli ja kuullota hetken aikaa. Kaada pois soijarouheen keitinvesi, purista loput pois käsin ja heitä soijarouhe pannulle. Anna paistua hetki ja lisää tomaatit ja oliivit. Anna möhistä pienellä lämmöllä kunnes spagetti on kypsää, kaada spagetin keitinvesi pois ja lisää myös spagetti pannulle. Mausta soijakastikkeella, sekoita hetki ja nauti.


Pasta olivettos

torstai 3. marraskuuta 2011

Lämmin paprikasalaatti ja jogurttikastike

Tulos on tiukka kuu, laskui on pinos ja sillai mut aattelin et jos ny pariin paprikaan ja jogurttipurkkiin ois viel varaa ni sais parikasalaatin ja kastikkeen väännettyä.


Paprikasalaatti
(1 annos)

1 paprika
2 kourallista cashewpähkinöitä
1 kourallinen mustia oliiveita (ostakaa luomua tahi hieman tyyriimpiä, laatu korvaa määrän)
2 rkl oliiviöljyä
lolo rossa salaattia
merisuolaa

1. Viipaloi paprikat yhden senttimetrin paksuisiksi suikaleiksi. Viipaloi myös oliivit. Revi myös salaatista sopivia palasia valmiiksi lautaselle odottamaan.

2. Kuumena öljy kattilassa. Lisää paprika suikaleet. Kun parika on hieman pehmennyt, lisää joukkoon oliivit ja pähkinät. Mausta suolalla. Ota levy pois päältä ja anna muhia jälkilämmöllä vielä kaksi minuuttia.


Jogurttikastike
(1,5 dl)

½ dl soijajogurttia
½ dl oliiviöljyä
½ limen mehu
1,5 tl tamaria

1. Sekoita nesteet keskenään ja anna maustua jääkaapissa salaatin teon ajan.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...