Sivut

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kasvislasagne.

Tänään lounaaksi valmistui, suussa sulava, täysin vegaaninen kasvislasagne. Täytteinä toimivat mehukkaat tomaatit ja kesäinen kesäkurpitsa. Proteiinin lähteenä perinteinen soijarouhe ja pinnalle ripotellut auringonkukan siemenet.

Ainekset:
7dl soijamaitoa.
3 rkl jauhoja.
3 reilua nokaretta kasvismargariinia.
Pinaatti lasagne levyjä.
Puolikas kesäkurpitsa.
4 tomaattia.
2 dl soijarouhetta.
2 valkosipulinkynttä .
Mustaapippuria, valkopippuria, sinappia, merisuolaa.
Kourallinen auringonkukansiemeniä.

Turvota soijarouhe, 4 dl hyppysesellisellä merisuolaa maustettua vettä. Pilko valkosipulinkynnet ja kuullota pannulla. Sekaan rouhe ja paistele hetki. Mausta mustapippuri rouheella. Siirrä syrjään vetäytymään. Pilko kesäkurpitsa ja tomaatit valmiiksi viipaleiksi. Voitele uunivuoka ja asettele kesäkurpitsa viipaleita pohjalle. Päälle soijarouhetta ja tomaatti viipaleita. Jätä odottamaan ja aloita valkokastikkeen valmistus. Nyrkillinen margariinia kattilaan. Anna sulaa ja lisää joukkoon kolme ruokalusikallista jauhoja. Sekoita minuutin ajan ja kaada joukkoon soijamaito. Keittele n.10 minuutin ajan tai kunnes kastike on tarpeeksi sakeaa. Mausta merisuolalla, valkopippurilla ja pienellä määrällä sinappia. Kaada sopivasti vuokaan ensimmäisen kerroksen päälle, kuitenkin niin että valkokastiketta jää vielä toiseen ja päällikerrokseenkin. Aseta päälle lasagne levyt. Ja tee toinen kerros samalla tavalla. Päällikerrokseen vain valkokastiketta ja tämän päälle ripoteltuja auringonkukansiemeniä. Paista uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...